Luettu

Eero Aho

Eero-Matti Aho (s. 26. tammikuuta 1968 Oulu) on suomalainen Jussi-palkittu näyttelijä. Hän on esiintynyt useissa teatteri-, elokuva- ja televisiorooleissa. Aho tunnetaan muun muassa Antero Rokan roolista vuoden 2017 Tuntematon sotilas -elokuvassa. Aho kävi kaksi vuotta Kallion lukiota kunnes pääsi 18 vuotta täytettyään Teatterikorkeakouluun vuonna 1986. Hän valmistui vuonna 1991 ja oli kiinnitettynä KOM-teatteriin vuosina 1991–2005. Vuodesta 2005 hän on työskennellyt freelancerina. Aho on näytellyt muun muassa Turun kaupunginteatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa ja Suomen Kansallisteatterissa. Vuonna 2008 Aho palkittiin parhaana miesnäyttelijänä Marrakechin elokuvajuhlilla Marokossa roolistaan elokuvassa Käsky. Vuonna 2014 Aho sai Jussi-palkinnon vuoden 2013 parhaana miesnäyttelijänä roolistaan elokuvassa 8-pallo. Vuonna 2015 Aholle myönnettiin Ida Aalberg -säätiön näyttelijäpalkinto. Vuonna 2017 Aho palkittiin Irlannissa Angela Award -palkinnolla Subtitle European Film -festivaaleilla Rokan roolista elokuvassa Tuntematon sotilas.

Known For: Acting

Birthday: 1968-01-26

Place of Birth: Oulu, Finland

Also Known As:

Eero Aho