Luettu

Kari Heiskanen

Kari Olavi Heiskanen (s. 16. maaliskuuta 1955 Hämeenlinna) on suomalainen näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja. Heiskanen valmistui ylioppilaaksi vuonna 1975 ja Suomen teatterikoulusta vuonna 1979. Hän on näytellyt Ryhmäteatterissa vuodesta 1979. Vuosina 1988–1992 hän oli näyttelijäntyön lehtori ja vuosina 1991–1996 professori Teatterikorkeakoulussa. Vuosina 2002–2006 Heiskanen oli viisivuotiskauden taiteilijaprofessorina. Heiskanen on ohjannut muun muassa Ryhmäteatterille, Helsingin kaupunginteatterille, Suomen Kansallisoopperalle ja televisiolle. Hän on näytellyt useissa näytelmissä, televisio-ohjelmissa ja elokuvissa. Tunnetuksi Heiskanen tuli Yle TV1 -kanavan viihdesarjasta Velipuolikuu (1983–1984) ja vakavana näyttelijänä Maria Jotunin teokseen perustuvasta Yle TV2 -kanavan draamasarjasta Huojuva talo (1990), jossa hän esitti pääosia vaimonsa Sara Paavolaisen kanssa. Ennen siirtymistään vakavamman taiteen pariin Kari Heiskanen oli 1980-luvulla televisioviihteen merkkinimiä näyttelijänä ja käsikirjoittajana. Hän oli mukana viidessä viihdesarjassa: Ollaan kuin kotonanne, Velipuolikuu, Mutapainin ystävät, Tabu sekä Oudot jutut. Heiskanen muistetaan erityisesti klassikkosketseistään sen aikaisen televisiokoomikkoparinsa Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa. Heiskanen on kertonut urastaan televisiosketsiviihteessä Jukka Annalan teoksessa Toopelivisio (Teos, 2006). Helmikuussa 2007 ensi-iltaan tulleessa Olli Saarelan elokuvassa Suden vuosi Heiskasella on pääosa. Syksyllä 2007 Heiskanen otti Martti Suosalon roolin Helsingin Kaupunginteatterin näytelmässä Mestariluokka, kun Suosalo sai roolin Ryhmäteatterin esitykseen Saatana saapuu Moskovaan. Vuonna 1991 Heiskanen sai elokuvataiteen valtionpalkinnon. Vuonna 2008 hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.

Known For: Acting

Birthday: 1955-03-16

Place of Birth: Hämeenlinna, Finland

Also Known As: Kari Olavi Heiskanen

Kari Heiskanen