Luettu

Rauha Rentola

Rauha Olivia Elisabet Rentola (4. helmikuuta 1919 Kuhmoinen – 20. heinäkuuta 2005 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Hänet tunnettiin älykkäänä ja varmatyylisenä luonnenäyttelijänä. Rentola esiintyi noin 70 elokuvassa ja Suomen Kansallisteatterissa puoli vuosisataa. Teatterissa Rentola muistetaan erityisesti vivahteikkaista roolitöistään Eino Kaliman ohjaamissa Tšehov-tuotannoissa. Rentola oli Siiri Angerkosken ja Irja Rannikon jälkeen Suomen kolmanneksi eniten elokuvarooleja näytellyt nainen. Hän pääsi pari kertaa Guinnessin ennätysten kirjaan näyttelijänä, joka teki 6–7 elokuvaroolia vuodessa. Suomi-Filmin palkkalistoilla Rentola oli vuosina 1941–1944. Hän voitti parhaan naissivuosan Jussi-palkinnon kolme kertaa. Teatterin ja elokuvien ohella Rentola esiintyi radiossa ja televisiossa. Hän työskenteli myös teatteriharrastajien parissa ja puhetekniikan opettajana. Pro Finlandia -mitali hänelle myönnettiin vuonna 1967.

Known For: Acting

Birthday: 1919-02-04

Place of Birth: Kuhmoinen, Finland

Also Known As: Rauha Olivia Elisabet Rentola

Rauha Rentola